| Kauden 2012 Rotax Max - kisatiimi sekä Junior-tiimin kuljettajat ovat pääosin selvillä ja julkistetaan piakkoin. TIIMI menneellä kaudella 2011:
Yksi vuosituhannenvaihteen maailman kärkikuljettajista, kilpailee Rotax Max -luokassa ajaen Rotax Max Challenge -sarjaohjelman sekä mahdollisesti jonkun Euro Challenge osakilpailun. Viime kaudella KF1 SM 4. sekä voitot kaikista ajamistaan Rotax Max Challenge kisoista. Tuo kokemusta ja asennetta, auttaa tiimin nuorempia kuljettajia kehittymään urallaan. Menneellä tulokaskaudellaan Junior Maxissa loistavaa tulosta tehnyt Kuopiolainen lahjakkuus. Oli sarjassa jopa podiumilla ja nousujohteisen kauden päätteeksi voitti himoitun Syyspäräyksen. Kilpailee Rotax Max Jr. -luokassa ajaen Rotax Max Challenge -sarjaohjelman sekä mahdollisesti jonkun Euro Challenge osakilpailun. Miika Rönn Toisen kautensa aloittava, valoisa ja hyväntuulinen 15v. Tuusulalainen, Keimolan FK:ta edustava toisen polven autourheilija. Tulokaskautta häiritsi muut kesämenot, mutta ajoi mainion loppukauden. Pitää ajotuntumaa yllä jääkartingin parissa ja odottaa suurella innolla uuden kaluston kevät testejä. Kilpailee Rotax Max Jr. -luokassa ajaen Rotax Max Challenge -sarjaohjelman. Toni Riihijärvi Pohjois-Pohjanmaata edustava kymmenen vuoden kisakokemuksen omaava 14 vuotias Challenge-tulokas. Rauhallisen luonteen takana piilee kilpa-autoilija, joka nauttii kovista kisoista. Ajanut uransa aikana kaikki pikkuluokat. Saavutuksina aluemestaruuksia, Karting-liiton hopeaa, sekä Syyspäräyksen voitto kovatasoisessa Raket-luokassa. Kilpailee Rotax Max Jr. -luokassa ajaen Rotax Max Challenge -sarjaohjelman. Henri Salo Pohojalaasta temperamenttia, tuo mallia voitontahdosta. Kilpailee Rotax X -luokassa ajaen Rotax Max Challenge -sarjaohjelman. Viime kautta häiritsi tiukka työtahti, siitä huolimatta useita Rotax kisoja hyvässä vauhdissa. Oulun Fossiillisarjan R120 ja MSC Season Final R120 voitot, Raketilla ehkä yhtä nopea kuin Antti. Sami Nygren Pohjois-Karjalan poikia. Viime vuoden masters kakkonen ja yllätti monet. Teki tuttavuutta kartingin kanssa pikkupoikana 80-luvulla, ja löysi lajin uudelleen taas muutamia vuosia sitten. Uuden kaluston ja vahvan tiimin myötä odotukset mukavasta kesästä ovat korkealla. Kilpailee Rotax Max Masters-luokassa ajaen RMC –sarjaohjelman. SpeedFun juniorit
Arttu Salmela Kilpailee Cadet -luokassa ja testaa KF6:sta. Aleksi Keskitalo Kilpailee KF6 -luokassa. Joni Soini Kilpailee Cadet -luokassa ja testaa KF6:sta. Joona-Oskari Juurikka Kilpailee Cadet -luokassa ja testaa KF6:sta. Netta Pekkala Kilpailee KF6 -luokassa.
Support Tom "Bärre" Berglund Moottori kuin moottori, mieluusti Rotax. Purkaa ja kasaa. Katsoo oikean suuttimen koon aamu-unessa, silloin kun kuskit on jo radalla... Tasapainottaa tiimiä rauhallisuudellaan. Jarmo Taskila Antin mekaanikko, vuosien Rotax Max kokemus. Rakastaa lajia. Hymyssä suin aina. Jani Salmela Rakastui lajiin aikuisiällä ja unohti samalla kaksipyöräiset. Tiimihengen valmentaja, auttaa nuorempia kehittymään kokonaisvaltaisesti urallaan. Kilpailee satunnaisesti Rotax Max ja R120 luokissa.
Mika Koskela Tiimin päällikkö. Tuntee lähes kaikki ja juttelee vaikkei tunnekkaan, seuramies joka luo energiaa ympärilleen. Pitää huolen että teltta on siisti ja tiimillä paidat puhtaana. Osaa myös ajaa, kolmena perättäisenä vuotena Rotax Max Grand Finaalissa. |





